Hyvä päiväkirja, olen ollut tällä viikolla tuhma.
Olen mm. ylensyönyt hiilareita. Se on ollut ihanaa ja kamalaa samaan aikaan.
Tämä on eräänlaista ehdollistamista itselleni. Muistella miltä hiilariähky tuntuikaan.
Ja.. se on tuntunut aika syntiseltä. Ollut semmonen "tämä on niin väärin, mutta niin hyvää" olo. En osaa kuvailla tätä tarkemmin.
Ensiviikolla palaan kyllä mielelläni ja odottavin tunnelmin takaisin raikkaan salaatin ja kanafileiden pariin.
Ettei sentään ihan hunningolle jäädä karppauksesta. Ensi viikolla alotan myös kuntoilun uudemman kerran. Tässä on nyt kk mennyt välissä, että arkiliikuntaa enempää ei ole tullut mitään tehtyä. Mutta, nyt on jo hyvä aika käydä takaisin liikkumisen pariin, jotta kesällä jaksaa taas telmiä. On ns. aika herätä talviunilta.
Lomasta sen verran mainittakoon, että männäviikolla tuli miehen Visan avustuksella hankittua liput Blue Man Groupin esitykseen. Jos et tiedä mistä on kyse, niin tsekkaa video TÄSTÄ
Tässä on nyt jo asia jos toinenkin jota odottaa tulevassa reissussa, ja ei, tämä innostus ei näytä kauheammin laantuvan!
Laskelmiemme ja suunnitelmiemme mukaan. Olemme nyt onnistuneet tekemään kaikki ne hankinnat joilla matka onnistuu ja tulee tehtyä onnistuneesti. Enää puuttuu Universalin liput, mutta ne on hankittavissa myös kohteesta, josta ne onkin kätevin hankkia, koska esim. Express liput hankitaan tietylle päivälle.
Nyt on jokusen päivän ollut vähän väsynyt, flunssanen ja siipi-maassa olo. Töistä lähdin tänään aikaisemmin kun en enää kyennyt työskentelemään fiksusti. Voi olla, että täytyy huomenna käydä hoitajatätiä moikkaamassa jos ei olo tästä parane. Epäilen ja pelkään, että olen altistumassa allergioille.
Parasta mennä käpertymään sohvalle ja katsomaan josko päikkärit veisivät tämän heikon olon mennessään.
<3
-L
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Lomasta edelleen
Maailmani tosiaan pyörii tulevan loman ympärillä. Välillä onneksi huomaan, että kuluu päiviäkin ilman että keskityn opiskelemaan ja lukemaan enemmän Disneystä kulttuurina ja kokemuksena. Mutta mitä enemmän otan asioista selvää, sitä paremmin pystyn tekemään suunnitelmia matkan varalle.
Tänä aamuna esim päivä alkoi sillä, että selvittelin miten ihmiset ovat kokeneet silmälasien käytön puistossa. Ja aika nopeastihan se tuli ilmi, että silmälaseja ei kannata tuoda puistoon ellei ole aivan pakko. Piilolinsseillä selviää niin paljon paremmin. Lähti siis yksi kappale tilauksia piilareita eteenpäin. Matkan silmäväriksi päätin että tulee vihreät. ;) Jos on pakko käyttää piilareita, niin ne saa luvan värjätä silmät samalla!
Olen myös suunnitellut, että olisi hauska heittäytyä disneypuisto-hullutukseen mätsäävällä vaatetuksella matkakumppanin kanssa. Samanlaista vaatetusta suositellaan etenkin lapsiperheille, että on helpompi löytää oma lapsi sieltä ihmismassan joukosta, ja jos katoaa, niin on helppo antaa tunnistustiedot. Meillä kun tuota jälkikasvua taasen ei ole, niin tämä kyseinen keksintö menee aivan vanity asteelle, ja onpahan nyt jotain vähän hassua päälle pistettävää.
Muuten matkaa varten alkaa kaikki olemaan aika hyvin plakkarissa, passi hommattu, ESTA-hakemus tehty ja läpästy! lennot ja hotellit kunnossa. Ainoat mitkä vielä puuttuu, on päivälippujen hankinta Universal-studion puistoihin, päiväliput NASA:n rakettinähtävyyksiin, vuokra-auton vuokraus sekä Blue Man Groupin show liput.
Kun nuo on hankittu ja varattu ja hoidettu plakkariin, niin sen jälkeen on koko 2viikon loman suurimmat kustannukset hoidettu pois alta.
Jotta vähän ymmärrätte paremmin minkälaisista summista puhutaan, pistän pienen listauksen tähän:
Universal: 2pv/2henk normaali lippu yht. 230eur
TAI 2pv/2henk VIP lippu yht 362eur
NASAn, raketit: Lippu voimassa 2pv 41$ /henk
+ 2 x kiertoajelu 42$ /henk
= 83$ x2= 166$ = 128eur (yhteensä kummaltakin)
Blue Man Group-show liput 2 x 64$ = 130eur
Auton vuokra 4pv n.230$ = 180eur
ELI summa summarum. Maksettavaa on vielä jonkinverran ennen reissuun lähtöä.
Kerrottakoon, että tuosta varmistettuani lennot ja hotskat. Niin niistä kulut menee seuraavasti.
Lennot, HKI-Chicago-Orlando / Orlando-NY-HKI, 2hengeltä yhteensä. 1413,98eur
Disney Port Orleans French Quarter resort 2viikkoa, 2 henkeä + 10pv Disneyliput hopperilla ja Fun and More lisällä 2348,66eur.
(Hopper ja Fun and More lisä antavat lippuihin sen, että puistoissa voi hyppiä ristiin rastiin miten haluaa ja vaihtaa puistoa useamman kerran päivässä jos tuntuu siltä, sen lisäksi vesipuistot kuuluu myös mukaan sekä disney Downtownin muutamat nähtävyydet jotka muuten on maksullisia. ts. enemmän joustoa sen suhteen, että mitä haluaa tehdä ja kokea päivän aikana. Esim. ilman hopperia, saat yhden päivän aikana olla vain yhdessä puistossa.)
Että näin. Onhan tämä vienyt jo euroja, ja vielä on menossa muutama lisää. Olen nyt kuullut ystäviltä ja tuttavilta tätä "oon kade, mäkin haluun, miten teillä on tohon varaan, eikö oo tosi kallista" .. no.. on. Tietenkin. Mutta jokainen perhehän tekee omat suunnitelmat sen eteen että mitä haluaa lomallaan tehdä. Meidän "perhe" koostuu minusta ja miehestä sekä kissasta (joka ei pääse matkalle mukaan). Me keräämme rahamme ja voimavaramme tätä reissua varten. Sitten voikin olla ettei tehdä lomareissua pariin vuoteen :D Joku toinen perhe hoitaa sen toisella tavalla.
Ei sitä turhia kannata kateilla toisille ihmisille asioista joita he tekevät ja kokevat. Jos on paha mieli siitä, ettet pääse mukaan, pistä viestiä niin voin tuoda tuliaisen lohdutukseksi ;)

keskiviikko 23. helmikuuta 2011
I'd rather die tomorrow than live a hundred years without knowing you. -Pocahontas
ME MENNÄÄN DISNEYLANDIIN!
Oi piru. Lapsena aina näin niitä mainoksia. Muistatko? Disney VHS:n alussa oli aina mainos Disneylandista ja kuinka lapsilla ja aikuisilla oli NIIIN ihanaa ja kaikki oli onnellisia. Ja sitä vaan toivoi, että "oi jos minäkin pääsisin" Ja nyt .. 20vuotta myöhemmin se toteutuu. En malta uskoa sitä todeksi.
Kaikki alkoi viikko sitten. Ihan normaali arkipäivä, kun vihdoin tuskastuin ja totesin että "tahtoo lomalle"
Ja kun olin tämän laukonut ääneen myös paremmalle puoliskolle innostui hän samontein ja siitä suunnittelu alkoi.
Ensin oli puheissa Japaniin lähtö.. se olisikin ollut mahtavaa, mutta se kaatui sitten ristiin menevien aikataulujen ymsyms vuoksi. Seuraavaksi oli puhetta Mauritiuksesta (jonne on pakko päästä!) Mutta.. kukaan ei tee matkoja Toukokuussa sinne, Talvi taitanee olla paras aika kyseisen paikan katsomiseen.. joten sitten tuli ajatus että "jos vaan johonkin lähelle.. esim. Pariisiin Disneylandiin?" Josta sitten se mopo lähtikin keulimaan. :DD *nauraa*
"No jos kerran Disneylandiin, niin miten olis Florida?! Siellähän sitä nähtävää oliskin"
No, Ranska vaihtui USA:han ja Pariisi Floridaan. Sitten alkoi hotellien (=resorttien) valkkaus
"Tähän meillä olis varaa, tähän meillä olis varaa jos olis vähän enemmän rahaa, tähän meillä ei tuu ikinä olemaan varaa" .. Hotellit vaihtui parin päivän aikana tiuhaan. Mutta vihdoin meille löytyi SE hotelli johon halutaan mennä ja joka on saanut paljon myönteistä palautetta eli Disney's Port Orleans French Quarter Resort Linkki vinkki
Se yksi, joka oltaisiin haluttu.. noh, kuulemma torakoita bongattu kylppärissä. :P aika yök.
Viikonloppu menikin sitten Disneytä opetellessa. Oi aikoja, oi tapoja. Se on ihan oma maailmansa jossa pätee Disney-säännöt. Onneksi on paljon hyviä sivustoja internetti pullollaan josta löytyy neuvot ja vinkit siihen, kuinka matkata kohteeseen oikein ja mitä pitää ottaa huomioon kun lomailee Disneyn saippuakuplassa.
Joko mainitsin, että alkuperäinen loma-aika oli viikko, minkä töistä tuota varten sain? noh, se mopo keuli tämänkin suhteen. Tuli todettua, että matka on liian pitkä matkustettavaksi yhden viikon vuoksi, nyt matka on sitten kokonaiset kaksi viikkoa! AIVAN MAHTAVAA!
Numeroita pyöritettiin pari päivää, laskelmat saatiin täsmäämään. Ja nyt on matkat varattu ja maksettu.
Lennot on HKI-Chicago-Orlando ja takas tullessa Orlando-NY-HKI. Majoitus on tosiaan koko kaksi viikkoa Port Orleansissa. Disney-puistojen lippuja (plus lisäpalveluita) hankittuna 9pv. Vielä on hankkimatta Universal-Studio parkin liput ja NASAn "rakettiliput" jolla päästään vierailemaan NASAn avaruus sentterissä.
jajaja.. ja vaikka mitä! Olen niin innoissani matkasta että en oikein muuta olekaan voinut ajatella viikkoon.
en ole koko elämäni aikana saanut kokea mitään näin mageeta kun tuleva Disney reissu. Ihanintahan olisi, jos mukaan saisi kavereita ja perheen jäseniä.. mutta se on sitten toisella kertaa!
Töissä taitaa kyllä ihmiset kyllästyä kohta kuuntelemaan mun disney-ramblaamista.. joten pitänee oppia taas puhumaan ihan muistakin asioista. Anteeksi työkaverit. Mä koitan parantaa tapani.
Passikuvassa kävin tänään (siitä tuli AIVAN HIRVEE) ja huomenna passia anomaan poliisisedältä.
Sokoksen alesta löysin aivan mahtavat vaellustennarit jotka on taivaalliset jalassa. Niillä lähdetään sitten Disneytä vallottamaan parin kk;n päästä. Ja! kaiken tämän lisäksi, tilaamamme kamera saapui postissa. Joten nyt on myös uuden pärheä kosteutta, likaa ja kolhuja kestävä Sonyn digipokkari (pinkki) matkalaukkuun tulossa mukaan. Äiti tilasi itselleen jo elävää kuvaa matkalta. joten sitä täytyy sitten tehdä huviksi ja harmiksi ja tuleviksi vuosiksi.
matkaähky. kiitos ja anteeksi. Tämä aika ennen reissua menee luultavasti juuri näissä merkeissä. suunnitellen ja pläänäilleen reissua ja hankkiessa tarvikkeita mukaan.
Karppauksesta sen verran; että ketoosissa oltu jo toista viikkoa, ja painokin tippuu gramma kerrallaan. \o/
ps. Edelleen Tappaja Hai-kammosena hirvittää ajatus JAWS-nähtävyydestä Universalilla. Katsoin tuubesta videoita raidista.. ja jänskättää siitä huolimatta. :note to self: tee peloillesi jotain.
-L
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Kadonneen motivaation perässä.
Ollaan nyt siinä pisteessä. Että kaiken uuden ihanan alkuhuuma on kadonnut ja nyt pitäisi löytää tarmoa ja motivaatiota jo opittujen asioiden ylläpitoon. Tällä toki tarkoitan, niin urheilun kun ruokavalionkin parantamista ja ylläpitämistä. Huomaan, että päivät ovat ylitsevuotavan ruokakeskeisiä. Jos ei muuta, niin ajattelen tai suunnittelen jo seuraavan päivän ruokakokonaisuuksia.
Jouduin myös männäviikolla luopumaan kahdesta suuresta herkustani, maidosta ja hedelmistä. Aiemmin en olekaan ymmärtänyt kuinka paljon nämä kaksi pitävät sisällään hiilareita. Appelsiineja ja mandariineja tulee tosiaan ikävä. :'(
Ruokalaskurit saivat minut myös ymmärtämään, että olen viimeiset pari viikkoa elänyt hyvin pitkälti kituenergialla. Rasvaa syönyt liian vähän, ja hiilareita liikaa karppaamiseen nähden, mutta liian vähän normaaliin elämiseen liittyen. Joten eipä ihme että kokoajan väsyttää ja heikottaa. Viikonlopulla on nyt sitten koitettu keksiä erilaisia tapoja tunkea voita, kermaa ja juustoja joka paikkaan. Otin myös erään karppaajan neuvosta vaarin, ja yritin aamupalaksi syödä purkillisen smetanaa. Lusikka tippui kädestä kahden teelusikallisen jälkeen. :D Rajansa kaikella.
Viime viikolla sain myös yhden poniprojektin semivalmiiksi. Vain muutamia maalauksia valmis ja lapsuuden ponini on saanut uuden elämän ja hengen. Seuraavaksi työn alle pääsee mieheni siskon ponit jotka lupasin jouluna jo laittaa siistimpään kuntoon. Ponien siistintää/restaurointia ja hieman uutta karvaa pintaan niin avot!
Viikolla tuli myös tehtyä hankintana PS3 Move starttipaketti sekä LBP2 peli, jonka seurassa viikonloppu onkin mennyt oikein mukaisasti. Taiteilijansielu huutaa vettä ja leipää kun pääsin vähän hajulle kenttienluomisesta ja niiden loputtomista mahdollisuuksista. Kauas ollaan tultu sitten NES:n ja Marion veljesten.
Tässä näitä ajatuksia taas tällä kertaa. Olen kuvaillut muuten tällä viikolla ruokia talteen. Täytyy upata blogille kuvagalleriaa kunhan ehtii. ^^

torstai 3. helmikuuta 2011
Häpeilyä ja suomalaisuutta
"Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen"
*hämmennyin*
Lähikauppaamme on tullut uusi myyjä. "Herrasmies" selvästi henkeen ja vereen.
Hän katsoo asiakasta herkeämättä silmiin ja yrittää jokaiselle asiakkaalle keksiä uuden puheenaiheen jolla tulla tutummiksi asiakkaiden kanssa.
Käyn tässä S-ketjun myymälässä useamman kerran viikossa (jo miltei kahden vuoden ajan) ja nyt ensimmäistä kertaa tuli hyvä olo palvelusta. .. iloinen, huomioitu.. uskallanko sanoa.. erityinen?
Pienillä eleillä tämä tavallisen näköinen mies sai minulle hymyn huulille ja piristämään päivääni. Yleensä pakoilen kassamyyjän silmiä, olen niitä ihmisiä, jotka ylipainonsa vuoksi on aina häpeillyt tehdä ostoksia "mitähän tuo myyjäkin musta ajattelee kun tälläsiä ostoksia teen?"
On vaatinut tahdonvoimaa ja asennemuutosta, että nyt karppaajana uskallan tehdä ostoksia yksin. Ostoslistalla kun on aika pitkälti kermaa, voita, juustoa, lihaa ja lisää juustoa ja hieman lisää rasvaa ja taas kermaa...
Silmiin katsominen on siis minulle iso askel. Se saa tuntemaan oloni miltei alastomaksi. Ja tuon pienen hetken ajan, loin kontaktin tähän toiseen tuikituntemattomaan. Onko se vain minussa, vai onko tämä niitä tekijöitä miksi me olemme niin "juroa" kansaa? Emme uskalla katsoa silmiin tuntemattomia ja joskus myöskään tuntemammia ihmisiä. Miten niin pieni asia, voi tuntua niin vaikealta?
Otan siis itselleni haasteen! Alan tästä lähtien katsomaan ihmisiä silmiin. En pahalla, en arvostellen.
Vaan lämmöllä ja ilolla. (Tietenkin niinä päivinä kun pännii, lupaan olla katsomatta ketään).
Ehkä tämä myyjän tekemä esimerkki ihmisten huomioimisesta, pienestä eleestä ja silmiin katsomisesta saa aikaan lumivyörymäisen liikkeen.
"Tervetuloa uudelleen."
Ja minähän menen. :)

torstai 27. tammikuuta 2011
Toivoton torstai
Eikö tämä talvi koskaan lopu? Onko tosiaan nyt niin, että talvi jatkuu ympäri vuoden?!
Tänään ei ollut hyvä päivä, huonosti nukuttu yö ja pitkänpuuduttava työpäivä. Ainut mikä piristi, oli testitulos Ketostixissä, joka kertoi ketoosin jälleen jylläävän päällä. Ja se, että vaaka näyttää jälleen hieman vähemmän.
Eilen oli osa 2. EAA2 (EA Active2) jumppailua. Tilanne on nyt siis se, että jalat ja koko kroppa huutaa halleluujaa ja hoosiannaa aina kun yritän itseäni liikuttaa. Rappuset ja rinteet kävellen alaspäin sattuu eniten.
Mä oletan ja toivon, että tää kipu on vaan ohimenevää ja tilanne paranee sitten, kun tarpeeksi monta kertaa olen itseäni rääkännyt. *sormet ristissä*
Saippuafanaatikot vannovat Saaran Saippua-kirjan neuvoihin. Laitoin semmoisen tänään siis tilaukseen. Päivä mennytkin aika hyvin asiaan enemmän perehtyessä. Kädet kutiaa jo päästä sekottamaan ja sotkemaan keittiöön patojen ääreen.
Tällä viikolla tuli tehtyä myös tilauksia Kiinasta (ebay; kaksi kappaletta nukkeständejä) sekä Ellokselta jumppavaateitta. Nämä siis Saaran saippuakirjan lisäksi.
Ihaninta on, että huomenna on Perjantai. ^^

maanantai 24. tammikuuta 2011
hups! ihanaa!
Oho! Mihin viikko jälleen katosi? Näkikö kukaan mihin se meni?
Mitä ilmeisemmin kiireinen viikko siis takana. Punnitsin itseni jälleen, viikon punnittamattomuuden (onko tuo suomenkieltä edes?) jälkeen. Mittari näytti samaa kuin viikko sitten. Ei ollut liikahtanut suuntaan tahi toiseen. Näin ollen täytyy alkaa dramaattisempiin konsteihin. Tänään alkoi jumppaaminen sitten uuden ystäväni EA Active 2:sen kanssa.
Treenikausi alkaa 3 viikon alkujaksolla, jossa tarkoituksena on tehdä 20min intervalleja 4 kertaa viikossa. Tämän jälkeen katsotaan tuloksia uudestaan että kuinka hyvin tai huonosti kunto nousee sinä aikana.
Jos olet joskus kokeillut "liikunta" peliä, et ole nähnyt vielä mitään. EA Active pitää huolta kyllä siitä, että henki pihisee ja keuhkot anelee armoa. Mutta ah, kuinka olo tuntuukaan hyvältä jälkikäteen!
Koska nämä sensoritreenaamiset on vielä niin lapsen kengissä, on huomattavissa tiettyjä puutteita tai omituisuuksia pelissä ja treenaamisessa. Mutta pirusti paljon mielenkiintoisempaa se hommasta tekee siitä huolimatta. Itselläni ei kuitenkaan tulisi oma-aloitteisuutta sen suhteen että yksin kuiviltaan alkaisi olohuoneessa jumppaamaan. Ja saleille... en ole vielä ihan valmis lähtemään.
Activesta vielä sen verran, että siinä kyllä peli pistää tekemään ja hikoilemaan. Huijaaminen on mahdotonta, koska sensorit on käsissä ja jaloissa ja sensorit vahtii alati että jäsenet liikkuu kuten HE sitä haluavat.
Ponituunaus eteni viime viikolla, postaan siitä pätkän kunhan saan parit kuvat otettua ja upattua.
Ponikaksoset sai metallisprayta niskaansa. Seuraavaksi niitä odottaa viimeistely kerros, kuivuminen, pään takaisin asettaminen, hiukset jne. Tiedän nyt mihin käytän viikko sitten saamiani hiuksia ;)
Viimeisen "viikon" aikana on myös käyty nyt kahdesti jälleen elokuvissa. "Hereafter" ja "Green Hornet",
Kummatkin on elokuvatyypiltään ja juoneltaan semmoisia että suosittelen melkein odottamaan BluRayn ilmeentymistä. Tosin, jos 3D kiinnostaa, niin Green Hornet kannattaa tsekata lähimmässä Finnkinossa.
- etsy.com houkutteli minut tilaamaan jenkeistä käsityöläiseltä itsetehtyjä saippuavaahtoja. Mitä ne on? noh, eräänlainen yhdistelmä saippuaa ja kosteusvoidetta. :D Näistä lisää sitten, kun paketti saapuu. Koeajo tuotteeseen kiinnostaa, josko se olisi sellaista, mitä itsekin haluaisi jatkossa tehdä ;)
Nyt hyvin aktiivisen päivän kunniaksi vielä sohvalle hyvän elokuvan ja vesituopin ääreen!
*hali*

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)