Tänään piti olla kylpyläpäivä. Olen jo monta viikkoa halunnut lähteä hieman hemmottelemaan itseäni (mies toki seuranani) paikalliseen kylpylään. Jälleen kerran kuitenkin tulin toisiin ajatuksiin juuri kun piti alkaa tekemään lähtöä. Onhan se kylpylä siellä odottamassa vielä huomennakin.. luulen.
En myöskään punninnut itseäni tänään. Ajattelin, että kokeilen elää nyt viikon niin, että pysyn vähissä hiilareissa samalla kun kehoni on joutunut jo ketoosiin. Tarkoittaen sitä, että kun hiilihydraatteja ei ole saatavilla keho tekee silloin itse glukoosia ja ketoaineita jo valmiista rasvasta ja proteiinista jota taasen löytyy kehosta.
Apteekista hommasin viime viikolla Ketostix nimisiä liuskoja joilla pystyn seuraamaan ketoosissa olemista.
Tulokset kertovat että kehossani on jo kohtalaisesti ketoaineita, joten prosessi on jo alkanut! \o/
Tälle sunnuntaille mietin vielä ottavani tarkemmat mitat ylös käsistä, jaloista, vyötäröstä jne.
Näitä mittoja voin sitten vertailla ajan kanssa kun muutoksia alkaa tulemaan.
Koska välistä jäi kylpylässä lilluminen, lähdimmekin rauhalliselle shoppailureissulle Prismaan. Rakennus ja työkaluosastolta jäikin käteen yksi metallinpunainen spraymaali ja vahvaa liimaa. Liima menee ponejen päiden kiinnittämiseen ja spraymaali ponin maalaamiseen. Luin jokin aika sitten jutun amerikkalaisen tuunaajan sivulta, että hän käyttää poninsa autokorjaamon kautta jossa mies on töissä. Kun tuo minun kaksilahkeinen ei autoja sorvaile töikseen, voin hyvin testauttaa kotikonstein saman asian.
Huomenna menee siis parveke siistintään ja vuoraukseen jotta voin pienen ponirukan turvallisesti maalauttaa.
Päivän menu:
Aamiainen: Juustoleipänen x 2, kuppi kahvia hermesetaksella.
Illallinen: Munakoisolasagne, juustoleipänen, maitoa.
Jälkiruoka: mudcake pala
Reseptit kiinnostuneille:
Juustoleipänen
Mudcake
Munakoisolasagne / Lassakka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti